Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2017.

Zoo

Kuva
In dö mini zoo 🐷 19.7.2017 Pientä pienille. Eli tuli tehtyä parhaan kaverin perheen kanssa reissu lomamäen lemmikkipuistoon. Tähän kirjoitukseen laittelen hieman omia mielipiteitä ja ajatuksia reissusta Hyvin kaunis paikka mutta näin huonokuntoiselle sijainti kun on kallion päällä ja rakasta poikaani kantaessa happi loppuu :D  Riittävästi lapsille katseltavaa ja tällöin käydessä keli oli hieman kolea mutta eläimet jaksoivat olla aktiivisina esillä. Eläiminä näkyi poneja, pukkeja, sikoja, kettuja, laamoja, eri lintuja ja pupuja. Henkilökunta oli aivan mahtavia (perhe) ja etenkin ystävällisiä varsinkin siinä vaiheessa kun pienessä huomaamattomuudessa yks poneista pääsi purasemaan poikani sormesta eikä siihen tullut onneksi kuin ihan pieni haaveri, mutta samantien saatiin tilanteeseen apua, iso kiitos siitä!  Eipä tässä oikeastaan sen kummoisemmin kerrottavaa ole. Mahtava reissu, mahtava seura ja varmasti menemme uudelleen käymään ja suosittelen

Savulohikääretorttu

Kuva
Savulohikääretorttu Tämän idean löysin googlessa selailemalla. Muoto netistä muuten muut omasta päästä.  Päätin tehdä kalaversion minkä voi halutessaan muuttaa lihaksi tai kasviksesi tai miksi nyt haluaa. Tähän tein vähän reilumman täytteen mutta itse pidän siitä et täytettä on reilummin. Ainekset Pohja: 15 kpl ruispaahtoleipää Täyte : n.400g savulohta 300g maustamatonta tuorejuustoa 200g yrttituorejuustoa hivenen tuoretta tilliä mustapippuria Sitruunapippuria Kostutus : Kasvisliemi  Kuorrutus: 2dl kasvislientä 1pkt Koskenlaskija Koristelu : Oman mielen mukaan Itse laitoin: kurkkua, paprikaa ja graavilohta Kokoamisvaiheet : Ota 15 siivua leipää joista leikkaat reunat pois. Asettele leivät 5x3 elmukelmu päälle (helpottaa kierittämistä rullalle) Kostuttele leivät kasvisliemellä (voit käyttää ihan pelkkää maitoa), kauli hieman palasia hellästi lituskaisemmiksi. Murenna pieniksi paloiksi lohi ja

Pipertelyä #2

Kuva
Betoniaskartelua vol. 2 Tällä kertaa tuli vähän enempi tehtyä, itselleni sekä tuttavalle pyynnöstä. Tuli myös kokeiltua miten tehdä sorbetti koristelua (ohje sivun alhaalla) Tässä kuvassa on käytetty penaalia muottina. Tässä taas kahvipakettia. Minicrip-pussit "tyynyt" Kahvipaketti Minicrip pusseilla tehdyt "tyynyt" Kirpputorilta ostettu hylje-pehmolelu ja nalle-pehmolelu. Nämä sain onnistumaan niin että tein vähän löysempää sementtilaastia johon upotin lelut ja hieroin laastia joka paikkaan. Tuttavalle tilaustyöt.  Elikäs.. servettikoristelun eri vaiheet. Tässä kuvassa laitoin kokonaisen servetin malliin. Irrota servetistä yksi siivu (kuviosiivu) Ota tarvittavat välineet: Liimavesi-seos 50/50 Pensseli Sudi pensselillä liimaa tarvittavat alueet betonimallille. Aseta irrotettu servettiosa haluamaasi kohtaan. Sudi varovasti liimaa servetin päälle jokaiseen kohtaan (varo rikkoutumista) Anna kuivua

Jotain pientä

Kuva
Tekeleitä 🙈 Pienen pieni blogi kirjoitus mm siitä miten kyseiset olen tehnyt. Always kiss me goodnight- taulu.  Idea tuli kun kaverilta sain läjän peiliä, Mistä päätin että jotain niistä haluan väkertää. Marja *sydän* Lari on tilattu (en nyt muista tekijää kun sen verran tilauksesta on aikaa), mutta siis kehys hommattu kodin tavaratalosta, peili kaverilta ja teksti kirjoitettu omin kätösin permanenttitusseilla. Itse olen tyytyväinen vaikka pyrkii tekemissä pääsemään mahdollisimman halvalla :D Pihatikkaat mitkä teetin kukkasille telineeksi. Tikkaat on siis myöskin itse tehdyt ja samasta seinälaudasta kuin pihalle tekemäni arkkupöytä. Tässä työssä ei itsessään ole muuta hankaluutta ollut kuin se että saanut tasaiseksi laudat ja jalat, mutta onneksi on vierellä mies joka auttaa kun vain sitä apua lähden pyytämään. Höylätty vanhat maalit veke, hiottu, kasattu ja maalattu    (samalla värillä kun alapuolella olevat penkit) Näistä kahdesta en nyt löytänyt al

Pipertelyä #1

Kuva
Betoniaskartelua vol. 1 Eipä näistä paljoa ole kerrottavaa, yleinen tekeminen kun nykyään on. Mutta mikä sai minut kokeilemaan? Uteliaisuus ja kyseenalaistaminen, onko oikeesti niin hauskaa? Jääkö tuohon oikeasti koukkuun? Ei toi voi olla mitään sotkuista puuhaa! Ja ei kun kokeilemaan. Todella hauskaa, rentouttavaa, saat käyttää mielikuvitusta ja OIKEIN sotkuista tekemistä. Näissä betoniblogeissa tulen enimmäkseen kertomaan että millä muotilla olen tehnyt ja mahdolliset koristelut.  Tässä blogi kirjoituksessa ei ole koristelua koska tavarat vasta koekappaleita. Ylimmäksensä on kaksi "kulhoa" joihin olisi tarkoituksena laittaa jokin kukkaistutus. Muotti on tavallinen kulho jonka pohjalle on toiseen (vasemman puoleiseen) laitettu kelmua ja havunoksia sekä toiseen (oikean puoleiseen) laitettu kulhon pohjalle ainoastaan raparperinlehtiä, sit muotoilemaan betonia päälle kulhon muotoon. Tässä taas selitettynä: 4 lehdenmuotoista: Eli laitett

Arkkupöytä

Kuva
Teddy 🙈 Kaikki sai alkunsa siitä halusta että pakko saada arkkupöytä takapihalle. Kauan katsellessa eri tyylisiä ja eri hintoja vertaillessa päätin ryhtyä itse tekemään kun ei mieleistä löytynyt.  Kaikki lähti siitä kun töissä ollessani huomasin roskalavalle ilmestyvän talon seinästä irrotettuna lautoja, noh ei muuta kuin mies hakemaan kärryllinen lautaa.  Seuraava vaihe oli pohjan miettiminen ja päädyin tekemään kuormalavasta pohjan minkä päälle (arkun pohjana) on laitettu vielä vaneerilevy. Korkeutta sai säädellä ja väännellä että tuli silmää miellyttävä. Ja niin alkoikin reunojen sekä kannen teko. Aluksi mittailemaan  korkeutta, sitten leikkaamaan oikean leveitä kappaleita jonka jälkeen aloin lomailemaan reunalautoja toisiinsa kiinni.  Siitä vanhan maalin höylääminen pois, hiominen, paikalleen sommittelu, kiinni poraaminen (mies jopa auttoi poraamisessa), suojaliimat laitettu kulmiin ja ei kun maalailemaan. Pohjamaalina käytin normaalia valtin puupohjustetta ja pääll